Sivut

keskiviikko, 2. helmikuuta 2011

Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat...

Uusi arki alkaa asettua uomiinsa ja koulunkäyntikin maistuu kohtalaisesti liki kahden vuoden breikin jälkeen. Viime viikonloppuna kroppa ilmoitti kuitenkin, että olisi syytä hidastaa vähän vauhtia: olin lopulta yhteensä neljä päivää migreenissä. Kunnon kohtauksesta olikin melkein kymmenen vuotta.

Huomaan reagoineeni viime aikoina päälläni ja nivelilläni. Hiilareiden karsiminen tuntuu helpottaneen jonkin verran, mutta tunnen silti olevani jotenkin tukossa. Niskajumit eivät tunnu laukeavan millään. Pitäisiköhän vihdoin testata sitä akupunktiota? :)

En ollut tajunnutkaan, että riisi saattaa happamoittaa jopa tuplasti enemmän kuin liha, ja juuri tuota valkoista höttöä olen aina silloin tällöin syönyt siinä uskossa, että se olisi jotenkin neutraalia. Kattia kanssa! Nivelkivut ovat välillä olleet niin sietämättömät, etten ole kyennyt kotoa poistumaan. Luen parhaillaan Rauli Mäkelän reuma-aiheista kirjaa, josta suurin osa on ollut selvää kauraa, mutta myös paria väläyksiä on tullut vastaan. Niistä myöhemmin. :)

Jyskyttävä, vihlova tai aaltomainen päänsärky on viheliäinen vieras. Koululääketieteessähän kroonisiiin päänsärkyihin on löydetty monenlaisia selityksiä lihasspasmeista ja purentavioista aivoinfarkteihin ja psykosomaattisiin oireisiin. Monet ottavat herkästi parasetamolia tai ibuprofeiinia eivätkä lähde miettimään sen pitemmälle, mistä kipu voisi johtua. Toiset tuntuvat tehneen jo kaikkensa ja ovat epätoivoisia. Ymmärrän sen.

Itse olen huomannut pari seikkaa, jotka ovat jelppineet migreenin/päänsäryn selättämisessä:
- Lisäaineeton ravinto
- Säännöllinen päivärytmi (kuudelta ylös, hep!)
- Syvähengitysharjoitukset
- Stimulantit pois - sokeri, kahvi, kaakao, punaviini, kofeiinipitoinen tee
- Tietyt muut ruoka-aineet: sitrushedelmät, sipuli, punainen liha, juustot - ylipäänsä monet kuumentavat ruoat
- Tilalle viilentäviä yrttejä (tilli, mintut, laventeli), magnesium-overdose, kurkumiini
- Valo - epäluonnollinen valo ja kirkasvalo saattavat laukaista kohtauksen
- Sähkö - puhelimen, tietokoneen ym. sähkölaitteiden käytön minimointi

Jollain muulla saattaa olla toisenlainen lista. Mieluusti otetaan vinkkejä ja kokemuksia vastaan. :)

Jälkimmäiseen liittyen: Yle Areenalla oli 1.2. valaiseva ja samalla ahdistava dokkari nimeltä Teknokratiapakolaiset sähköyliherkkyydestä. Meitä sähköyliherkkiä ei usein oteta todesta ja toisaalta olen itsekin vähän sitä mieltä, ettei kaikkea tarvitse diagnosoida. Dokumentissa haastatellut kuitenkin vaikuttivat porukalta, joka aidosti kärsii tästä. Kannattaa katsoa!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti