Sivut

maanantai, 1. marraskuuta 2010

Syyssiivous, NYT!

Meikätyttö on nyt toista päivää "matokuurilla". Sounds so nice vai mitä... :S

Heti kärkeen totean, etten ole koskaan tehnyt terveyteni eteen mitään näin HC:tä enkä siksi oikein tiedä, voinko suositella tätä muille - ainakaan vielä. Olen nyt koekaniini. Kuten arvata saattaa, projektini on herättänyt ympäristössä hämmennystä, vastustusta ja iljetystä. Kukaan ei ole sanonut suoraan, mutta moni olisi varmasti ollut valmis raahaamaan minut lääkärisedän pakeille. Ymmärrän heitä. Eihän tämä ole ihan jokapäiväistä touhua.

Mutta miksi madotan itseäni? Ensinnäkin, jokaisen ihmisen suolistossa ja muualla kropan uumenissa elää erilaisia loisia ja matoja, jotka estävät elimistöä toimimasta täydellä teholla. Maksan, munuaisten ja muiden erityselimien puhdistuksesta saa enemmän hyötyä, jos hankkiutuu ensin eroon parasiiteista.

Toiseksi, koirille ja muille kotieläimille suositellaan matokuureja kerran pari vuodessa - miksei siis ihmisille? Besides, vaikka lapamatoja ja muita esiintyy nykyisen vähemmän ainakaan kehittyneissä maissa, ne eivät ole hävinneet minnekään. Vaikka länsimainen ruoka on pitkälti prosessoitua ja kuumennettua, ravinnon mukana tulee silti kaikenlaista ylimääräistä lähtien siitä, että virukset, bakteerit, homeet ja muut mukavat viihtyvät valmismehuissa, hilloissa, pähkinöissä, siemenissä, juustoissa ja jauhoissa. Kaikki eivät saa oireita, mutta se ei tarkoita, etteikö jossain elimistössä olisi esim. hiljaista tulehdusta.

Kolmanneksi, kuulun riskiryhmään, koska suurin osa ravinnostani on kypsentämätöntä, matkustan jonkin verran epähygiennissä olosuhteissa ja minulla on diagnosoitu autoimmuunisairaus. Nämä ovat syitä, miksi syön nykyisin yhä enemmän myös kuumennettua ruokaa. Raaka- ja elävällä ravinnolla saa olla tavallista huolellisempi.



Sain näistä asioista muistutuksen noin puolitoista kuukautta sitten, kun luin yhdeltä istumalta Paula Heinosen Hiivaongelmat-kirjan, jossa puhuttiin dysbioosin (suolistoflooran epätasapainotila) ja suolistosairauksien kohdalla loisista ja parasiiteista. Heinosellahan on kytköksiä MDD Terveyspalveluihin, joka tarjoaa funktionaalisen lääketieteen palveluita, joten hän luonnollisesti suosittelee asiointia heidän luukullaan. Tuosta osoitteesta saisi todennäköisesti samantyyppisen ohjeituksen kuin luontaislääkäriltä, jonka pakeilla vierailin syksyllä 2005. Tuolloin sain Flagyl-antibiootin blastokystien häätöön. Kuukausi sitten hivenainemittaus antoi viitteitä, että jossain elimistössäni olisi taas "kasvua". Auttoihan se antibiottikin, mutta halusin ottaa selvää, miten asian voisi hoitaa luonnollisemmin.

Ohjeet ovat pitkälti täältä. Tässä vaiheesa myönnettäköön ihan rehdisti muutama asia: mikään ei muuta sitä, että tämäkin kuuri on pillerien popsimista eikä purkista otettu ole sama kuin porkkanoiden järsiminen. En ole itsekseni jaksanut asiaan niin hirveästi paneutua, vaan noudatan lammasmaisesti "gurujen" ohjeita.

Toinen vaihtoehto olisi ollut ostaa apteekista eläimille tarkoitettu loiskuuri tai odottaa labratuloksia. Niissä tuntuu kuitenkin kestävän ja olo on sen verran tukala, etten jaksa venailla, koska byrokratiakoneistolla on minulle aikaa. Siispä tilasin iHerbistä "gurujen" suosittelemia puteleita ja pillereitä, ja käärin hihat.

Tältä näyttää arsenaalini:


Vasemmalta alkaen:
1. Jarrow Formulas'in Boulardii-maitohappobakteerivalmiste, jota käytetään pääasiassa turistiripulin, ärtyneen suolen ja muiden ruuansulatushäiriöiden hoidossa.
2. Frantsilan Ruotsintipat sisältävät karvasyrttejä, jotka parantavat ruuansulatusta ja puhdistavat maksaa. Loiskuurilla tapetut otukset täytyy myös saada jollain konstilla ulos, ja siksi erityselinten toimintaan kannattaa satsata.
3. Now Foodsin Turmenic & Bromelain lisää vastustuskykyä ja auttaa tuhoamaan loisia. mm. ayurvedassa turmenicia käytetään ruuansulatuskanavan hoidossa. Oman kokemukseni mukaan turmenic tekee hetkessä ihmeitä myös iholle!
4. Greipinsiemenöljykapselit. (huh, kun pitkä sana!) Näitä suositellaan kapselimuodossa, koska tinktuurat kuulemma hieman "maistuvat". Jake Joogi tosin paljasti Foodit-foorumilla suorastaan himoavansa näitä, mutta kuten sanottua, tycke och smak är olika...
5. Echinea & Goldenseal tukevat ruuansulatusta, immuunipuolustusta ja maksan toimintaa. Voi olla, että jätän nämä pois ekan viikon jälkeen, koska ohjelmaan kuuluu muutenkin samalla tavoin vaikuttavia juttuja. Innostuin kuitenkin ostamaan.
6. Näkyy huonosti, mutta keskellä takana on Vogelin Digestive entzym, jota olen käyttänyt satunnaisesti noin vuoden. Toimii ainakin minulla superhyvin! Toinen kokeilussa oleva entsyymi on Solgarin Vegan digestive entzym.
7. Natural Factors'in C-vitamiinista löytyy potkua 1000mg:n edestä, mikä kieltämättä on paljon. Vanha kunnon C-vitskuhan on toki vesiliukoinen ja elimääräinen poistuu luonnollisia reittejä, mutta kovin pitkää kuuria tuskin kannattaa ottaa, jos syö muutenkin paljon marjoja ja vihanneksia.
8. En ole toistaiseksi löytänyt maarianohdaketta parempaa maksanpuhdistajaa. Nyt on käytössä Soria Naturalen valmiste. Tämä tippa vain toimii. So simple!
9. Black Walnut Hull eli mustajalopähkinä on monen "gurun" mukaan the yrtti, joka tappaa ei-toivotut vierailijat. Katsostaan, miten tehoaa...
10. Vogelin Helianthus-tippa tulee viimein kunnon käyttöön. Halmetojan Jaakko vinkkasi, että artisokat irrottavat kropasta kuonaa, ja niitä tulisi siksi käyttää tällaisten kuurien aikana. Lisäksi aion vetää napaan paljon maa-artisokkakeittoa.

Näiden lisäksi aion nauttia seuraavien kolmen viikon aikana runsaasti seuraavia:

- valkosipulia (kannattaa siis pysyä kaukana, heh!)
- papaijaa
- ananasta
- kurpitsansiemeniä
- fenkolinsiemeniä
- sinappia
- omenaviinietikkaa
- kookosöljyä (voikohan tämän käyttöä enää nykyisestään lisätä?!)
- karpaloita
- kurkumaa, kanelia, muskottia, neilikkaa, kardemummaa, wasabia (chilit ja cayanne hyviä, jos vatsa sietää)
- hapankaali/hapatettu porkkanaraaste
- aloe veraa
- pakuria
- chlorellaa & spirulinaa

Jännä, että miltei kaikkia noista on tehnyt jo pidemmän aikaa mieli. Ehkä sekin kertoo jostain...

Ekan vuorokauden kokemuksista en osaa vielä hirveästi sanoa. Vähän enemmän kaasunmuodostusta ja vatsakipuja kuin tavallisesti, pahoinvointia ja väsymystä. Kertoilen lisää kuulumisia, kun alkaa karttua kokemuksia. Ja vielä kerran: älä kokeile tätä kotona! ;)

7 kommenttia:

  1. Hei,
    Miten olet huomannut tuon maarianohdakkeen vaikutuksen? Itse käytin juuri pullollisen tuota samaa Soria Naruralin tököttiä enkä huomannut mitään erityisiä vaikutuksia : (
    Onnea matokuurille!

    VastaaPoista
  2. Olipas mielenkiintoinen juttu! Oon havahtunut vasta viime aikoina näihin matojuttuihin ja pähkäillyt, josko tilaisin iherbistä matokuurin. Aihe on vaan sen verran tuntematon etten oikein tiedä mitä kaikkea muuta tulisi popsia, mutta kiitos näistä vinkeistä! :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymille: Kiitos, onnea tässä tarvitaankin! Olen liittänyt iho-ongelmani, tukkoisen olon ja närästyksen maksan toimimattomuuteen, ja ne helpottuivat tuolla tipalla. Paljonko otit päivittäin? Itse oon kuurittanu sitä 3xpipetillinen/päivä. Voihan myös olla, että eri ihmiset yksinkertaisesti reagoi eri tavoin? Tai sitten olen vain kuvitellut kaikki vaikutukset ;)

    Katjalle: ensinnäkin, tykkään aivan suunnattomasti blogistasi! Ruokaohjeesi saavat aina veden herahtamaan kielenpäälle! :) Ja kyllä, tää on mielenkiintoinen ja jollain tavalla jopa vähän "kielletty" aihe - myös raakailijoiden/luomuilijoiden keskuudessa. Kannattaa varmaan kuulostella oloaan tässäkin asiassa ja lisäillä sopivalta vaikuttavia juttuja, jos siltä tuntuu. :)

    VastaaPoista
  4. Maarianohdakkeesta:
    Samalla annostuksella olen mennyt, joskus vähän ekstraakin. Itsellä myös iho-ongelmaa (suunympärysihottuma + tummat silmänaluset
    ->enemmän munuaisongelmaa?) ja olo tukkoinen ja turvonnut. Olo ei siis parantunut maarianohdakkeella. Muuten syön terveellisesti ja kevyttä ulkoliikuntaa harrastan päivittäin.
    Suunympärysihottuma on sellaista joka on välillä näkymättömämpi ja välillä ihan hirveä. Ollut nyt pari kuukautta. Jos jollain löytyy hyviä vinkkejä sen poistamiseen niin saa kertoa!

    VastaaPoista
  5. Moi,

    huomasin tämän postauksen vasta nyt ja olen itsekin matokuuria miettinyt. Saako kysyä (jos vielä muistat) paljonko tuo arsenaali suurinpiirtein tuli maksamaan? Pitää budjetoida vähän kaikki menot etukäteen, siksi vielä harkitsen...

    VastaaPoista
  6. Hei! Tulihan noi aika kalliiksi. Mitä nyt heittäisin, lähemmäs 100e? Halvemmallakin pääsee. Tinktuuroista/yrteistä mustajalopähkinää on kehuttu monessa paikassa, joten se nyt varmaan ainakin kannattaa hankkia. Edullisia ovat myös nuo hapankaalit, omenaviinietikat, kurkumat, kurpitsansiemenet ja muut. Niilläkin pääsee varmasti pitkälle.

    Onnea kuurillesi! olisi kiva kuulla tunnelmiasi :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos vastauksesta! Jos hommaan ryhdyn niin menee luultavasti ensi vuoden puolelle, mut yritän muistaa palata tänne kertomaan miten kuuri sujui :)

    VastaaPoista